Lapset voivat oppia tekemään terveellisiä valintoja kaupassa ja kotikeittiössä. Poimi vinkit.
1. Opeta lapsi kokkaamaan kekseliäästi, sesonkien mukaisesti ja taloudellisesti
Hyvä apu tähän ovat Marttojen ja S-ryhmän 8-12-vuotiaille suunnatut Ässäkokkikurssit.
https://www.martat.fi/martat/marttajarjesto/kotitalousneuvonta/kohdennettuneuvonta/assakokit/
Valtakunnallisten kurssien kantavana ajatuksena ovat iloinen yhdessä tekeminen, arjen ruokataidot, fiksu kuluttaminen ja satokausiajattelu.
2. Vaihda karkit kasviksiin
S-ryhmän ruokakaupoissa kehitetään Kassakasvikset-konseptia. Kokeilussa kassojen läheisyydessä on karkkien sijaan esillä esimerkiksi valmiiksi pilkottuja kasviksia ja hedelmiä.
3. Opeta lapsi tunnistamaan tuotteet
Mistä tuotteet tulevat ruokakauppaan? Mitä pakkauksista selviää? Mistä tunnistaa kotimaisen ruoan? Ruokatiedon ja S-ryhmän Retki kauppaan- materiaalissa pohdistaan esimerkiksi näitä asioita. 3.-4.-luokkalaiset pääsevät myös oppimaan kuluttajataitoja oikeassa S-marketissa.
LISÄTIETOJA:
yhteishyvä.fi; martat.fi; ruokatieto.fi
https://yhteishyva.fi/
https://www.martat.fi/
https://www.ruokatieto.fi/
31 maaliskuuta 2019
Kauneuden jäljillä 4
Paloheinä-Nuuksio
https://www.luontoon.fi/nuuksio/kartatjakulkuyhteydet
https://www.myhelsinki.fi/fi/n%C3%A4e-ja-koe/aktiviteetit/palohein%C3%A4n-ulkoilualue-suomen-latu-palohein%C3%A4
MISSÄ?
Helsingin Paloheinän majalta lähtevä reitti Espoon Nuuksioon. Latu käy kaikkiaan kolmessa kaupungissa. Sen välietappeja ovat Vantaan Petikko ja Keimola sekä Espoon Serena. Matkaa tulee edestakaisin noin 40 kilometriä. Pidemmän lenkin saa vielä Oittaan ulkoilualueelle. Reitin kääntöpisteessä voi nauttia kahvit Haltin Luontokeskuksessa.
HUIPPUNÄKYMÄT?
Nuuksiossa on tarjolla Etelä Suomessa harvinaista erämaamaisemaa. Vantaan rajalla Petikossa paluumatkalla eteen levittäytyvät avarat peltomaisemat metsäisen latuosuuden jälkeen.
MITÄ ERITYISTÄ?
Pääkaupunkiseudun latuverkostosta pidetään erinomaista huolta. Hiihtämään pääsee usein vielä huhtikuussa, vaikka luonnossa lunta ei olisikaan.´
MAJOITU JA SYÖ
Radisson Blu Hotel Espoo sijaitsee Otarannassa merenrannassa ulkoilumaastojen vieressä. Chico's Sello on ensimmäinen konseptin mukainen Chico's.
www.radissonblu.com/
www.raflaamo.fi

Kauneuden jäljillä 3
Lahti-Hollolla
MISSÄ?
Lahden hiihtostadionilta Tapanilan hiihtomajan, Tiirismaan ja Messilän kautta Hollollan Heinsuolle ja takaisin. Matkaa kertyy noin 30 kilometriä. Salppausselkä on haastavaa toa, jossa jyrkkiä mäkiä riittää. Ei ole sattumaa, että Lahti on vaikoitunut yhdeksi hiihdon arvokisojen pitopaikaksi.
HUIPPUNÄKYMÄT?
Ennen Tapanilaa ja Messilässä aukeavat komeat näkymät pohjoiseen Vesijärvelle. Tiirismaan huipulla, niin sanotulla Tiirismaan mastolla, voi ihailla puustoltaan ja luonnoltaan ainutlaatuista harjumaista maisemaa, jollaista ei muualla pääse näkemään.
MITÄ ERITYISTÄ?
Kun kiipeää lopuksi hiihtostadionin Intiaanikukkulan päälle, voi kuvitella osallistuvansa hiihdon arvokisoihin. Varovaisuutta J-mutkassa, siinä on kaatunut moni huippuhiihtäjäkin kisan loppurutistuksessa!
MAJOITU JA SYÖ
Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone on klassinen hotelli, jonne on livahdettu arkea pakoon 1890-luvulta lähtien. Läheinen Butcher & Banker on steampunk-tyylinen olut- ja drinkkibaari.
www.sokoshotels.fi

![]() |
| Intiaanikukkula |
![]() |
| Tiirismaan masto |
![]() |
| Lahden Vesijärvi |
![]() |
| Lahti-Hollola kartta |
MAJOITU JA SYÖ
Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone on klassinen hotelli, jonne on livahdettu arkea pakoon 1890-luvulta lähtien. Läheinen Butcher & Banker on steampunk-tyylinen olut- ja drinkkibaari.
www.sokoshotels.fi
www.raflaamo.fi
Kauneuden jäljillä 2
Vuokatin vaarojen lenkki
MISSÄ?
Vuokatin urheiluopistolta Vuokatinvaaran ympäri, kääntöpaikka Heikkilän Pirtissä, jossa puolivälin kahvit. Matkaa tulee noin 30 kilometriä. Heikkilästä on paluumatkalla noin 5 kilometrin myötälaslu, jossa saavuttaa hyvän vauhdin perinteisellä tasatyönnöillä tai vapaalla tyylillä ilman sauvoja.
HUIPPUNÄKYMÄT:
Vuokatinvaaralta on kymmenien kilometrien näkymä komeaan kainuulaiseen vaaramaisemaan. Täältä voi myös katsoa, miltä Talvivaaran kaivosalue näyttää yläviistosta. Kapuaminen vaaran laelle ei ole välttämätöntä. "Nousua voi helpottaa jättämättä sivakoimatta viimeisen kilometrin tai etenemällä rauhalliseen tahtiin.
MITÄ ERITYISTÄ?
Vuokatissa asuu ja harjoittelee huippuhiihtäjiä. Heidän tyylistään voi ottaa omaan hiihtoonsa. Ensilumen latu avataan säilölumen turvin aina10.10. kello 10
MAJOITU JA SYÖ
Break Sokos Hotel Vuokatti on täydellinen paikka rentoutua ennen ja jälkeen luontokierroksen. Vuokatin Amarillo avautuu uudistettuna 14.2.
https://www.sokoshotels.fi/
https://www.raflaamo.fi/fi

| Vuokatinvaara |
![]() |
| Vuokatti |
MAJOITU JA SYÖ
Break Sokos Hotel Vuokatti on täydellinen paikka rentoutua ennen ja jälkeen luontokierroksen. Vuokatin Amarillo avautuu uudistettuna 14.2.
https://www.sokoshotels.fi/
https://www.raflaamo.fi/fi
Kauneuden jäljillä 1
SAARISELÄN KIILOPÄÄ-NIILANPÄÄ
MISSÄ?
Lähtö Suomen Ladun Kiilopään keskuksesta, reitti Luulammen ja Rautulammen kautta Niilanpään tunturille ja takaisin. Yhteensä hiihdettävää on noin 30 kilometriä. Suurin osa on kapeaa luonnonlatua, jonka pohja ajetaan latukoneen sijasta moottorikelkalla. Kovimmissa laskuissa voi saavuttaa jopa 70-80 kilometrin tuntivauhdin. Kahvit ja munkit Luulammen autiotuvalla.
HUIPPUNÄKYMÄT:
Aitoa Lappia parhaimmillaan! Latu kulkee pääosin puurajan yläpuolella. Hiihtäessä voi nähdä poroja, kettuja, riekkoja, metsoja, korppeja tai tyynesti liihottavia maakotkia. Kiilopäältä pääsee ihailemaan upeita tunturimaisemia aina Venäjän puolelle asti
![]() |
| Poro |
![]() |
| Kettu |
![]() |
| Riekko |
![]() |
| Metso |
![]() |
| Korppi |
![]() |
| Maakotka |
MITÄ ERITYISTÄ?
Reitti kulkee Urho Kekkosen kansallispuistossa. "Rauha on taattu: ruuhkaa ei ole ja latu on enimmäkseen kännykkäkentän ulkopuolella.
Viisi syytä saunoa
Sauna päälle ja rentoutumaan! Puhdistautumisen lisäksi sauna tekee hyvää sydämelle. Parhaat hyödyt tutkimusten mukaan saa, kun löylyttelee neljänä päivänä viikossa.
1. Nuha helpottuu
Nenä valuu jatkuvasti, eikä mikään tunnu auttavan? Kannattaisiehkä kokeilla saunomista! Lämmin ja kostea ilma helpottaa hengittämistä. Moni kroonisesta nuhasta kärsivä on saanunt helpotusta 3-5 saunakerrasta viikossa.
Myös astmaatikolle sauna on hyvä paikka. Löylyttely laajentaa keuhkoputkia ja helpottaa hengittämistä.
Pieni nuha ei ole este saunomiselle. Alkavaa flunssaa kuumuus ei estä. Kuumeisena tai muuten flunssaisen oloisena sauna kannattaa jättää väliin.
LÄHTEET: Professori, kliinisen kemian erikoislääkäri Lasse Viinikka, Saunan terveysvaikutukset, Suomen Saunaseura. sauna.fi
2. Verenpaine laskee
Saunan lämpö saa verenpaineen laskemaan. Puoli tuntia kestävä saunominen näkyy sekä ylä- että alapaineessa: yläpaineessa on mitattu keskimäärin seitsemän yksikön lasku, alapaineessa pudotus on hieman vähäisempi. Paremmat lukemat pysyvät vielä puolisen tuntia sen jälkeen, kun sauunasta on siirrytty vilvoittelemaan ja pukemaan.
Löylyn lämpö laajentaa verisuonia, lisää niiden joustavuutta ja pienentää veren virtausvaastusta. Sykettäkin sauna nostaa. Sen vaikutusta voi verrata reippaaseen kävelyyn.
Hien mukana menetetty neste kannattaa korvata vedellä tai vähäsuolaisella kivennäisvedellä. Janon tunne kertoo, paljonko on tarve on juoda.
LÄHTEET:
Itä-Suomen yliopiston Sauna ja sydänterveys-projekti. Tutkimusta johtaa professori, kardologian erikoislääkäri Jari Laukkanen, uef.fi
3. Kivut vähenevät
Sauna vapauttaa mielihyvähormooneiksi kutsuttua endorfiinia. Se lievittää useita kipuja. Esimerkiksi liikunnan rasittamat lihakset rentoutuvat saunan lämmössä. Vihtominen lisää hyvää oloa.
Lauteilla saavutettu mielen tyyneys ja stressin lievittyminen auttavat nekin kipuihin. Ainakin niitä on helpompi sietää, kun maailma ei tunnu kaatuvan päälle.
Ihan kaikkeen kipuun sauna ei auta. Reuma- ja fibromyalgiakivut rauhoittuvat kyllä löylyissä, mutta moni kokee, että oireet palaavat seuraavana päivänä jopa entistä voimakkaampina. Sen sijaan saunajooga, jossa lämpö on vain 40-50 astetta voi sopia.
LÄHTEET: Reuman hoito-ohjeet, reumaliito.fi
4. Uni maistuu
Saunan jälkeen uni maistuu tavallistakin makeammalta. Nukahtaminen helppottuu ja syvän unen määrä lisääntyy, kunhan piipahtaa löylyissä paria tuntia ennen nukkumaanmenoa. Heti saunan olo virkeä. Uni tulee vasta, kun kehon lämpötila alkaa laskea.
Tutkijat selittävät saunan unettavaa vaikutusta lämmönnousun aiheuttamalla serotiinin aineenvaihdunnan aktivoitumisella. Serotiini on pimeähormoni melatoniininesiaste.
Unimoottorina toimii myös sykevälivaihtelun laajeneminen. Se vähentää stressiä.
LÄHTEET: Professori, neurologian erikoislääkäri Markku Partinen, Sauna ja uni, Suomen Saunaseura, sauna.fi
5. Iho pehmenee
Lämpö ja hikoilu tekee hyvää iholle. Toisin kuin voidaan luulla, sauna ei kuivata ihoa vaan kosteuttaa kuivaa ja atooppista ihoa. Tästä saa kiittää pintaverenkierron parenemista ja ihon läpäisyesteen paranemista.
Hikoilu puhdistaa ihoa suihkuakin tehokkaammin. Vihtominen se vasta hyvää tekeekin! Parhaansa ihon hyväksi tekee, kun sen rasvaa saunomisen jälkeen vielä hieman kosteana.
Myös psoriaatikot ja tali-ihottumasta kärsivät hyyötyvät saunasta. Sen sijaan avohaavojen tai märkäruven kanssa lauteille ei pidä kavuta, sillä kuumuus voi lisätä tulehdusriskiä.
LÄHTEET: Professori, ihotautien erikoislääkäri Matti Hannuksela, Sauna ja terveys, terveyskirjasto. fi
Asiantuntija: Professori Jari Laukkanen Itä- Suomen yliopistosta. Jari ja Tarjaniina Laukkasen uutuuskirja Sauna, Keho ja mieli, ilmestyy huhtikuussa (Docendo)
TUTKITUSTI PARAS SAUNAN LÄMPÖTILA TERVEYDEN KANNALTA ON NOIN 80 ASTETTA

| Astma |
![]() |
| Nuhalogo |

| Sauna |
![]() |
| Verenpaine |

| Saunajooga |
![]() |
| Vihtominen |
LÄHTEET: Reuman hoito-ohjeet, reumaliito.fi
4. Uni maistuu
Saunan jälkeen uni maistuu tavallistakin makeammalta. Nukahtaminen helppottuu ja syvän unen määrä lisääntyy, kunhan piipahtaa löylyissä paria tuntia ennen nukkumaanmenoa. Heti saunan olo virkeä. Uni tulee vasta, kun kehon lämpötila alkaa laskea.
Tutkijat selittävät saunan unettavaa vaikutusta lämmönnousun aiheuttamalla serotiinin aineenvaihdunnan aktivoitumisella. Serotiini on pimeähormoni melatoniininesiaste.
Unimoottorina toimii myös sykevälivaihtelun laajeneminen. Se vähentää stressiä.
![]() |
| Vähäinen nukkuminen on vaarallista sydänterveydelle |
![]() |
| Sikeästi nukkuminen |
LÄHTEET: Professori, neurologian erikoislääkäri Markku Partinen, Sauna ja uni, Suomen Saunaseura, sauna.fi
5. Iho pehmenee
Lämpö ja hikoilu tekee hyvää iholle. Toisin kuin voidaan luulla, sauna ei kuivata ihoa vaan kosteuttaa kuivaa ja atooppista ihoa. Tästä saa kiittää pintaverenkierron parenemista ja ihon läpäisyesteen paranemista.
Hikoilu puhdistaa ihoa suihkuakin tehokkaammin. Vihtominen se vasta hyvää tekeekin! Parhaansa ihon hyväksi tekee, kun sen rasvaa saunomisen jälkeen vielä hieman kosteana.
Myös psoriaatikot ja tali-ihottumasta kärsivät hyyötyvät saunasta. Sen sijaan avohaavojen tai märkäruven kanssa lauteille ei pidä kavuta, sillä kuumuus voi lisätä tulehdusriskiä.
![]() |
| Märkärupi |
![]() |
| Tali-ihottuma |
| Psorias |
![]() |
| Vihtominen |
![]() |
| Atooppinen iho |
LÄHTEET: Professori, ihotautien erikoislääkäri Matti Hannuksela, Sauna ja terveys, terveyskirjasto. fi
Asiantuntija: Professori Jari Laukkanen Itä- Suomen yliopistosta. Jari ja Tarjaniina Laukkasen uutuuskirja Sauna, Keho ja mieli, ilmestyy huhtikuussa (Docendo)
TUTKITUSTI PARAS SAUNAN LÄMPÖTILA TERVEYDEN KANNALTA ON NOIN 80 ASTETTA
Huippunopeat O'boy-kierrepullat 12-16 kappaletta koosta riippuen
TARVITSET
2 isoa voitaikinalevyä
100 g huoneenlämpöistä voita
2.5 dl O'boy-kaakaojauhetta
1 kananmuna
1 dl raesokeria
Tee näin:
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita voi ja kaakaojauhe. Aluksi voi tuntua vaikealta saada kaakaojauhe sekoittumaan voihin, mutta kun olet kärsivällinen, se kyllä onnistuu.
Levitä O'boy toiselle voitaikinalevylle ja aseta päälle toinen voitaikinalevy. (Jos käytät pakastettuja taikinalevyjä, sulata ja kaulitse ne ensin.)
Leikkaa levystä nauhoja. Kiepauta nauhat itsensä ympäri pitkiksi "spiraaleiksi". Nipistä niiden päitä hieman, niin pullat säilyttävät paremmin muotonsa paistettaessa.
Kieputa spiraalit kierteiksi. Ei ole kovin tarkkaa, miten sen teet, mutta paina päät kiinni pullien alapuolella, etteivät kierteet avaudu paistamisen aikana.
Sivele kierteet vatkatulla kananmunalla ja sirottele päälle raesokeria. Paista uunin keskitasossa noin -
minuuttia, kunnes kierrepullat ovat kullanruskeita. Tarkkaile, ettei O'boy pala.
Paineita painosta
Lihavuustutkija Hannele Harjusen mukaan moni kamppailee koko ikänsä se tunteen kanssa, että on vääränlainen. Tutkija on tyytyväinen, kun nyt puhutaan myös kehopositiivisuudesta.
Mikä asia saa ventovieraat jatkuvasti huomauttelemaan ja huutamaan perään? Se on toisen ihmisen lihavuus.
"Julkisissa tiloissa tuntemattomat solvaavat lihavaa ihmistä, ja sitä tekevät usein myös kotona kaikkien lheisimmät. Omat vanhemmat tai oma puoliso voivat olla jatkuvasti asian kimpussa", kertoo sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Hannele Harjula, 48, Jyväskylän yliopistolta.
Harjusen mukaan ympäristöopettaa lihavalle ihmiselle jatkuvasti, että tämän pitäisi inhota itseään.
"Sellainen ihminen on poikkeus, joka tästä huolimatta ei usko sitä. Sisäistetty itseinho johtaa siihen, että monet laihduttavat jatkuvasti sosiaalisista syistä. He haluavat olla huomaamattomia."
Hannele Harjun tutkimusryhmän parin vuoden takaiseen kyselytutkimukseen lihavuudetsa tuli valtavasti vastauksia, noin 18 000. Vastaajat olivat kaikenikäisiä teineistä noin 70-vuotiaisiin. Kävi ilmi, että syrjintä lihavuuden vuoksi on tavanomaista ja arkista, sitä tapahtuu koko ajan.
1. Lihavien ihmisten syrjiminen on lopetettava
"Vielä 20 vuotta sitten lihavuutta tarkasteltiin melkein pelkästään yhtenä terveyteen vaikuttavana tekijänä. Tuolloin Suomessa ei ollut tehty yhtään tieteellistätutkimusta siitä, mitä lihavat ihmiset itse ajattelevat lihavuudesta. Sen jälkeen lihavuudesta on alettu paljon laajemmin, mutta paljolti pelottelumielessä.
Lihavia ihmisiä syrjitään työelämässä melko yleisesti, varsinkin korkeakoulutettuja naisia. Syrjintä voi liittyä työhönpääsyyn, palkkaukseen tai urakehitykseen. Ulkonäkö on sisällytetty syrjimättömyyslainsäädäntöön (https://yhdenvertaisuus.fi/lainsaadanto) vain muutamassa paikassa maailmassa, joiden joukossa Suomi ei ole. Mutta Suomessakin on ratkaistu ensimmäinen oikeustapaus: lihavuuden vuoksi irtisanottu bussinkuljettaja voitti jutun.
Häirintää esiintyy paljon julkisissa tiloissa, esimerkiksi liikuntaharrastuksissa. Ajatus on, että lihava ei saisi urheillessaan olla lihava. Hänen pitäisi olla jo atleettinen. Uimahalleissa ja kuntosaleilla huomautellaan, ja lihavan ihmisen urheilusuoristusta voidaan jopa videoida. Somessa kaikki voivat sitten nauraa sille."
2. Lihavuus ei ole sairaus, joka pitää hoitaa
"Yleisesti ajatellaan, että ihminen on tullut lihavaksi herkuttelemalla ylettömästi. Lihavuutta pidetään vastuuttoman, moraalittoman ihmisen omana syynä. Todellisuudessa ihmiset lihovat usein pitkän ajan kuluessa ja monesta syystä. Painoon liittyvät kysymykset ovat yksilöllisimpiä kuin luullaan.
Ulkomuodon perusteella ei kannata olettaa mitään ihmisen terveydestä. Kaikenkokoiset ihmiset sairastuvat, eivätkä kaikki lihavat ole sairaita. Tiettyjä sairauksia etsitään kuitenkin enemmän lihavilta, ja toisaalta heidän aito huolensa voidaan lääkärin vastaanotolla sivuuttaa, kun lihavuutta pidetään pääsairautena. Ylenkatseen vuoksi moi alkaa vältellä lääkärissäkäyntiä.
Keskustelu lihavuudesta on nykyään jo melko monipuolista, ja sosiaaliset ja psykologiset näkökulmat huomiodaan paremmin. Ymmärrystä on tullut lisää. Mutta lihavuudesta puhutaan lähes aina laihduttamisen kautta. Lihavuuskeskustelu on myös viihteellistynyt. Television laihdutusohjelmissa lihavuus nähdään yksilön ongelmana, josta pitää parantua. Ja vaikka tiedetään, että dieetit, varsinkin pikadieetit, eivät tuo pysyvää tulosta, ja niillä on myös haittavaikutuksia näissä ohjelmissa niihin pitää sitoutua."
3. Kehopositiivisuus on kaikkien etu
"Parivuotta sitten lihavuusaktivistit alkoivat puhua kehopositiivisuudesta. Se tarkoittaa, että ihminen hyväksyy vartalonsa eikä jatkuvasti yritä muuttaa sitä jonkin ihanteen mukaiseksi; kaikki vartalot ovat kauniita. Keskustelua edistivät toimittaja Jenny Lehtisen ohjelmat Jenny ja läskinmyytinmurtajat sekä Vaakakapina. Samoihin aikoihin ensi-iltansa sai Raisa Omaheimon monologinäytelmä Läski. Nämä ovat olleet tervehdyttäviä kokemuksia monelle.
Kehopositiivisuus-liike on tehnyt näkyväksi sen, miten monen elämää painoon liittyvät odotukset koskevat.
Nykyisin myös miehillä on paljon ulkonäköpaineita. Naisilta odotetaan hoikkuutta, miehiltä lihaksia. Vaatekaupoissa kehopositiivisuus näkyy siten, että naisille on tarjolla plus-kokoisia vaatemallistoja, ja kysyntää niille riittääkin. Mainonta kuitenkin vesittää ajatusta. Vaikka mainoksissa pyritään näyttämään kaikenkokoisia naisia, on usein vaikea havaita, kenen heistä on tarkoitus esittää lihavaa.
Kehopositiivisuus ei tarkoita lihavuuden ihannointia, eivätkä se ja terveys sulje toisiaan pois. Lihavuuden sosiaalinen stigma on vahingollista, ja se pitäisi purkaa. Muuten moni elää elämäänsä välitilassa ja odottaa vain sitä päivää, kun on oikeanlainen eli hoikka.
Kehopositiivisuus ajattelu tekee hyvää kaikille, sillä se ohjaa keskittymään aidosti terveyteen ja hyvinvointiin."

27 maaliskuuta 2019
Avokado-suklaamousse
Avokado-suklaamousse
ANNOKSET 2
VALMISTUSAIKA 15 min
Tee suklaamoussea helposti! Avokado-suklaamousse sopii myös raakaruoan
ystäville. Herkullinen, terveellinen jälkiruoka syntyy nopeasti monitoimikoneen
tai tehosekoittimen avulla. Koristele raakakaakaojauheella ja tarjoa heti.
Ainekset
2 kpl isoa kypsää avokadoa
1 kpl kypsä banaani
3/4 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl hunajaa
1/2 kpl vaniljatankoa
Näin teet
1
Halkaise avokado ja poista kivi. Lusikoi hedelmälihat monitoimikoneeseen
tai tehosekoittimeen. Lisää joukkoon banaani ja raakakaakaojauhe. Aja seos
kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta suklaamousse hunajalla ja puolikkaasta
vaniljatangosta raaputetuilla siemenillä. Koristele halutessasi
raakakaakaojauheella.
![]() |
| Avokado-suklaamousse |
Avokadobrownie
Gluteeniton
suklaabrownie valmistetaan tummasta suklaasta ja avokadosta ja päälle
sipaistaan helppo ja nopea suklaa-avokadokuorrute.
Ainekset
3 kpl kananmunaa
300 g tummaa
leivontasuklaata
2 rkl öljyä
3 kpl avokadoa
2 rkl vaaleaa
siirappia
1 dl gluteenitonta
jauhoseosta
1/2 dl makeuttamatonta
kaakaojauhetta
KUORRUTUS
2 kpl avokadoa
1 kpl limen kuori
2 rkl limen mehua
2 rkl vaaleaa
siirappia
1 rkl sokeroimatonta
kaakaojauhetta
Näin teet
1
Ota
kananmunat huoneenlämpöön, jos säilytät niitä kylmässä.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vuoraa
kakkuvuoka (noin 20 x 25 cm) leivinpaperilla.
Ota esille kuumuutta kestävä kulho
ja kattila, jonka päälle kulho asettuu vajoamatta kattilaan. Kaada kattilaan muutama
desi vettä, tarkista että vesi ei yllä kulhon pohjaan. Rouhi suklaa kulhoon ja
lisää öljy joukkoon. Kuumenna vesihaude ja nosta kulho kattilan päälle. Sulata
suklaata välillä sekoittaen noin 3–5 minuuttia. Nosta kulho pois kattilan
päältä ja anna suklaan jäähtyä 10 minuuttia.
Halkaise 3 avokadoa, poista kivet ja
lusikoi hedelmäliha kuoresta sauvasekoittimen tai tehosekoittimen kulhoon.
Lisää siirappi ja soseuta sileäksi tahnaksi.
Yhdistä jauhot ja kaakaojauhe
pienessä kulhossa.
Sekoita avokadosose nopeasti yhdessä
erässä sulaan suklaaseen. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti sekoittaen.
Lisää jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina vuokaan ja paista 12–15
minuuttia. Anna brownien jäähtyä kokonaan ennen kuin irrotat paperin ja
kuorrutat palat.
Halkaise 2 avokadoa ja poista kivet.
Lusikoi toisen avokadon hedelmäliha kuoresta sauvasekoittimen kulhoon. Pese ja
raasta limen kuori. Lisää kuoriraaste, mehu ja 1 rkl siirappia. Soseuta ja
siirrä toiseen astiaan. Lusikoi toinen avokado sauvasekoittimen kulhoon. Lisää
1 rkl siirappia ja kaakaojauhe ja soseuta. Levitä ensin vihreä kuorrute
brownielle. Nostele sitten tummaa kuorrutetta sinne tänne ja kiepauta
kuorrutteisiin pyörteitä lusikalla.
Vinkki Voit myös sekoittaa kaikki
kuorruteainekset keskenään ja tehdä kahden erivärisen kuorrutteen sijasta yhden
suklaa-lime-avokadokuorrutteen.
2
Kuumenna
uuni 200 asteeseen. Vuoraa kakkuvuoka (noin 20 x 25 cm) leivinpaperilla.
3
Ota esille
kuumuutta kestävä kulho ja kattila, jonka päälle kulho asettuu vajoamatta
kattilaan. Kaada kattilaan muutama desi vettä, tarkista että vesi ei yllä
kulhon pohjaan. Rouhi suklaa kulhoon ja lisää öljy joukkoon. Kuumenna vesihaude
ja nosta kulho kattilan päälle. Sulata suklaata välillä sekoittaen noin 3–5
minuuttia. Nosta kulho pois kattilan päältä ja anna suklaan jäähtyä 10
minuuttia.
300 g tummaa
leivontasuklaata
2 rkl öljyä
4
Halkaise 3
avokadoa, poista kivet ja lusikoi hedelmäliha kuoresta sauvasekoittimen tai
tehosekoittimen kulhoon. Lisää siirappi ja soseuta sileäksi tahnaksi.
3 kpl avokadoa
2 rk vaaleaa
siirappia
5
Yhdistä
jauhot ja kaakaojauhe pienessä kulhossa.
1 dl gluteenitonta
jauhoseosta
1/2 dl makeuttamatonta
kaakaojauhetta
6
Sekoita
avokadosose nopeasti yhdessä erässä sulaan suklaaseen. Lisää kananmunat
yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Lisää jauhoseos ja sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina vuokaan ja paista 12–15 minuuttia. Anna brownien jäähtyä
kokonaan ennen kuin irrotat paperin ja kuorrutat palat.
3 kpl kananmunaa
7
Halkaise 2
avokadoa ja poista kivet. Lusikoi toisen avokadon hedelmäliha kuoresta
sauvasekoittimen kulhoon. Pese ja raasta limen kuori. Lisää kuoriraaste, mehu
ja 1 rkl siirappia. Soseuta ja siirrä toiseen astiaan. Lusikoi toinen avokado
sauvasekoittimen kulhoon. Lisää 1 rkl siirappia ja kaakaojauhe ja soseuta.
Levitä ensin vihreä kuorrute brownielle. Nostele sitten tummaa kuorrutetta
sinne tänne ja kiepauta kuorrutteisiin pyörteitä lusikalla.
2 kpl avokadoa
1 kpl limen kuori
2 rkl limen mehua
2 rkl vaaleaa
siirappia
1 rkl sokeroimatonta
kaakaojauhetta
8
Vinkki Voit
myös sekoittaa kaikki kuorruteainekset keskenään ja tehdä kahden erivärisen
kuorrutteen sijasta yhden suklaa-lime-avokadokuorrutteen.
![]() |
| Avokadobrownie |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)